Sokar
Sokar
Sokar
Sokar
Sokar
Sokar
Sokar
Sokar

Sokar on tamperelainen elektropop-duo, jonka soundin luomassa maailmassa euforia ja emotionaalinen hauraus kohtaavat toisensa. Yhtyeen musiikki yhdistelee analogisia syntetisaattoreita, breakbeat-vaikutteita, päiväkirjamaisia tekstejä sekä tarttuvia pop-melodioita tavalla, joka liikkuu toiveikkuuden ja melankolian rajalla. Sokarin musiikkia on kuvailtu YleX:llä yhdeksi tämän vuoden kotimaisen popkentän raikkaista ja isoista tuulahduksista. Projektin takana ovat muusikko-tuottaja Henri Tuunanen (Radio Supernova, Hissun Kissun) sekä laulaja-tuottaja Anki Valkamo.

Sokarin soundi on vahvasti kiinni tässä hetkessä, mutta kuulostaa samalla ajattomalta. Inspiraatiota Sokar ammentaa muun muassa hyperpopista sekä 90-luvun elektronisesta musiikista, lopputuloksen ollessa kuitenkin vahvasti yhtyeen näköinen. Duo on itse kuvaillut tekevänsä musiikkia, jota voi kuunnella kyyneleet silmissä tanssilattialla. Yhtyeen ensimmäiset singlet Hopecore ja Se seuraa ovat molemmat saaneet radiosoittoa jo ennakkoon ennen julkaisua, kun ne valittiin YleX:llä Rony Rexin ohjelmassa Viikon biiseiksi.

Yhtye työstää parhaillaan debyyttialbumiaan yhdessä tuottaja Antti Vuorenmaan (mm.Lyyti, Rosita Luu, Tiisu) kanssa.

KEIKKAMYYNTI
Sokar
Henri Tuunanen
+358 50 493 7465
henri@altagency.fi
TUOTANTO
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
No items found.
LATAA PROMOKUVAT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
Tapahtumat

TULEVAT KEIKAT

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique.

Sat
31
Oct 2026
Modem + Sokar @ Olympia, Tampere
Sold out

Fri
6
Nov 2026
Modem + Sokar @ Kuudes Linja, Helsinki
Sold out

Sat
14
Nov 2026
Modem + Sokar @ Dynamo, Turku
Sold out

Sat
21
Nov 2026
Modem + Sokar @ Musta Kynnys, Jyväskylä
Sold out

Fri
27
Nov 2026
Modem + Sokar @ 45 Special, Oulu
Sold out

TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT

KEIKAT

Ei vielä julkaistuja keikkoja. Varaa artisti keikalle ottamalla yhteyttä yhteyshenkilöön.
Tämän artistin menneitä keikkoja ei löydy meidän sivuilta.
Tagline

Events

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique.

Modem + Sokar @ Olympia, Tampere

31.10.2026

Modem + Sokar @ Kuudes Linja, Helsinki

6.11.2026

Modem + Sokar @ Dynamo, Turku

14.11.2026

Modem + Sokar @ Musta Kynnys, Jyväskylä

21.11.2026

Modem + Sokar @ 45 Special, Oulu

27.11.2026

Modem + Sokar @ Maxim, Kuopio

28.11.2026