Us
Us
Us
Us
Us
Us
Us
Us

Us on helsinkiläinen rockyhtye, joka on noussut ahkeran kansainvälisen puurtamisen kautta yhdeksi Suomen lupaavimmista vientiartisteista. Lördag julkaisee kesäkuussa garage rockia, punkia ja klassista britti-rhythm'n'bluesia yhdistelevän Usin toisen pitkäsoiton nimeltään "Everybody's Giving Up The Cabaret".

Usin muodostavat veljekset Teo Hirvonen, Pan Hirvonen ja Max Somerjoki sekä heidän ystävänsä Leevi Jämsä. Nelikko on päässyt virittämään keikkakuntonsa huippuunsa esimerkiksi soittamalla Glastonburyssa neljänä vuonna peräkkäin sekä esiintymällä Japanin Fuji Rock -jättifestivaalilla tänä kesänä poikkeuksellisesti kolmatta kertaa peräkkäin.

Us on soittanut loppuunmyytyjä keikkoja brittiklubeilla, esiintynyt monilla nimekkäillä festivaaleilla ympäri Eurooppaa sekä lämpännyt muun muassa The Libertines -yhtyettä, jonka studiolla he myös äänittivät debyyttialbuminsa Underground Renaissance (2024).

Uuden albuminsa Us äänitti Lontoossa tuottaja Charlie Russellin (Liam Gallagher, Alt-J, Wargasm) kanssa. Japanissa albumin julkaisee Sony.

KEIKKAMYYNTI
Us
Esa Tontti
+358 44 563 1430
esa@altagency.fi
TUOTANTO
Jesse Jaksola
+358 40 357 3554
jesse@altagency.fi
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
No items found.
LATAA PROMOKUVAT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
Tapahtumat

TULEVAT KEIKAT

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique.

Sat
23
Aug 2025
Us @ Festivaali, Tampere
Sold out
Tampere

Sat
13
Jun 2026
Us @ Oddfest, Helsinki
Sold out
Helsinki

Sun
14
Jun 2026
Us @ Kesärauha, Turku
Sold out
Turku

Fri
26
Jun 2026
Us @ Provinssi, Seinäjoki
Sold out
Seinäjoki

Fri
31
Jul 2026
us @ porispere, pori
Sold out
Pori

TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT

KEIKAT

Fri
09
Feb 2024
Us @ Jytäkesä Go Go, Helsinki
Sold out
Location

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique.

Fri
09
Feb 2024
Us @ Oddfest, Helsinki
Sold out
Location

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique.

Fri
09
Feb 2024
us @ porispere, pori
Sold out
Location

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique.

Fri
09
Feb 2024
Us @ Provinssi, Seinäjoki
Sold out
Location

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique.

Fri
09
Feb 2024
Us @ Kesärauha, Turku
Sold out
Location

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique.

Sat
03
Mar 2025
US @ Freekend, Pyhä
Sold out
Pyhä

Tagline

Events

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique.

Us @ Kesärauha, Turku

14.6.2026
Turku

Us @ Provinssi, Seinäjoki

26.6.2026
Seinäjoki

Us @ Jytäkesä Go Go, Helsinki

1.8.2026
Helsinki