Vimma
Vimma
Vimma
Vimma
Vimma
Vimma
Vimma
Vimma

VIMMA on indierockia viuluilla. Kappaleet kertovat siitä, miltä planeetan tuhoaminen tuntuu ja mitä sille voi tehdä. Yhtyeen musiikki on aktivistitaustaisten jäsentensä elämien soundtrack: kovaa kohellusta ja haikeita hetkiä. Tai vaan hyvää musaa.

Keväällä 2025 Vimma julkaisi kolmannen albuminsa Ei noi muut, jolta lohkaistiin kolme singleä: Kapina on kuumaa, Pestään kädet ja Tarviin. Syksyllä 2025 Vimma esiintyy muun muassa sekä Lost in Music että WOMEX Worldwide Music Expo -showcase festivaaleilla.

Seitsemän henkisen VIMMAn muodostavat Eeva Rajakangas (laulu), Pessi Jouste (viulu), Roope Jokinen (viulu), Kalle Outila (kitara), Aino Kallio (piano), Santeri Kettu (basso) ja Vilho Louhivuori (rummut). Yhtyeen musiikissa kuuluu vaikutteita indierockista, popista, kansanmusiikista sekä hiphopista, ja kappaleiden aiheet ammentavat ilmastokriisistä, aktivismista ja luontosuhteesta.

Aiemmin Vimma on julkaissut kaksi albumia, Meri ja avaruus (2019) sekä Tornadon silmässä (2023), joista jälkimmäinen noteerattiin ehdokkuudella Kriitikoiden valinta -kategoriassa vuoden 2023 Emma Gaalassa.

KEIKKAMYYNTI
Vimma
Esa Tontti
+358 44 563 1430
esa@altagency.fi
Henri Tuunanen
+358 50 493 7465
henri@altagency.fi
TUOTANTO
Marko Nikula
+358 41 311 3859
nikula@altagency.fi
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
PROMOKUVAT
No items found.
LATAA PROMOKUVAT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
VIDEOT
Tapahtumat

TULEVAT KEIKAT

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique.

Thu
5
Feb 2026
vimma + kristiina @ g livelab, tampere
Sold out
Tampere

Thu
19
Feb 2026
vimma @ g livelab, helsinki
Sold out
Helsinki

Fri
8
May 2026
Antti Autio + Vimma @ Tavara-asema, Tampere
Sold out
Tampere

Thu
4
Jun 2026
Vimma @ Malmin tapahtumakesä, Helsinki
Sold out
Helsinki

Sat
6
Jun 2026
Vimme @ Greenpeace Nousu, Helsinki
Sold out
Helsinki

TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT
TULEVAT KEIKAT

KEIKAT

Ei vielä julkaistuja keikkoja. Varaa artisti keikalle ottamalla yhteyttä yhteyshenkilöön.
Sat
09
Sep 2026
VIMMA X TIISU: Luontokiertue @ Selvä Pyy, Äkäslompolo
Sold out
Äkäslompolo

Fri
09
Sep 2026
VIMMA X TIISU: Luontokiertue @ Pub Sarvi, Rovaniemi
Sold out
Rovaniemi

Thu
09
Sep 2026
VIMMA X TIISU: Luontokiertue @ 45 Special, Oulu
Sold out
Oulu

Sat
09
Sep 2026
VIMMA: Luontokiertue @ Joensuun kirjasto, Joensuu
Sold out
Joensuu

Fri
09
Sep 2026
VIMMA X TIISU: Luontokiertue @ Lutakko, Jyväskylä
Sold out
Jyväskylä

Tagline

Events

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Suspendisse varius enim in eros elementum tristique.

EI TULEVIA KEIKKOJA