Esa Kotilainen

Esa Kotilainen on syntetisaattoreiden pioneeri Suomessa sekä monialainen ammattimuusikko ja säveltäjä. Sekä progressiivisen, sähköisen elektronisen musiikin että syntetisaattoreiden velhona tunnetun tienraivaajan Esa Kotilaisen kunnioitettava taiteellinen työ on merkittävä osa kotimaista musiikkihistoriaa. 70-luvulla uransa aloittanut sekatyömies on monenkirjavalla urallaan ehtinyt moneen mukaan. Niin albumeilla kuin live-kokoonpanoissa vaikuttanut Kotilainen on ollut mukana mm. Kirkan, Dannyn, Hectorin, Tamara Lundin, Jukka Tolosen, Pelle Miljoonan, Remu Aaltosen kuin J. Karjalaisen yhtyeissä – joitakin esimerkkejä mainitakseen. Lisäksi Kotilainen on ollut mukana kotimaisen progen monumenttien, Wigwamin ja Tasavallan Presidenttin, vaiheissa.

Esa Kotilainen tunnetaan kotimaisen kosmisen rockin suunnannäyttäjänä, tuotteliaana säveltäjänä, ansioituneena muusikkona ja tiedettävästi ensimmäisen legendaarisen Minimoog -koskettimen omistaneena suomalaisena. Kotilainen tunnetaan myös pitkästä ja määrätietoisesta urasta äänitaiteen parissa. Kotilaiselle on myönnetty myös rytmimuusikoilla harvinainen director musices -arvonimi. Kotilaisen konserteissa korostuu koko tilan täyttävät äänimaisemat, joiden sisään kuulija uppoaa häkellyttävällä tavalla.

Kotilaisen 1977 julkaisema ensimmäinen soolojulkaisu Ajatuslapsi on jäänyt aikansa merkittäväksi virstanpylvääksi kotimaisena syntetisaattorialbumina ja ambienttina. Sittemmin Kotilainen on säveltänyt useita julkaisuja, joiden pitkälle viety efektiivisyys ja tuntemattomissa aika-avaruuksissa soljuva visuaalisuus on saatu aikaan Karijärven jäitä äänittämällä ja yhdistelemällä sävellyksiä esimerkiksi tehtaiden ääniin – vain muutamia esimerkkejä mainittavaksi.

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinmail

Downloadable files

Promo Pic 1