Mama Longhorn

Kymmenen vuoden ajan porilainen Mama Longhorn on haltioittanut kuulijoitaan monitahoisella, energisellä rytmimusiikillaan niin keikoilla kuin albumeilla. Rytmitankiksi kutsutun yhtyeen funkiin ja afrobeatiin pohjautunut sointi on sävyttynyt tarttuvilla melodioilla, vapaammalla soitannalla ja psykedeelisillä väreillä.

Vuoden 2021 alussa julkaistulla kolmannella albumillaan Let It Run Mama Longhorn ottaa askeleita kohti yhä mielikuvituksellisempaa ilmaisua. Yhtye paneutuu yksittäisten kappaleiden vaihteleviin tunnelmiin aiempaakin syvemmin. Popin ja kokeellisen musiikin häivähdykset kuljettavat Mama Longhornin musiikin vahvaa luonnetta yhä omintakeisempaan ja kiehtovampaan suuntaan. Let It Run on kerännyt loistavia arvosteluja, ja Radio Helsinki valitsi sen viikon levykseen.

Musiikki elää ja hengittää vaivattomasti läpi levyn. Afrokitarat helisevät mainion rytmiryhmän hoidellessa taustoja.”… ”Eeva Poijärven vahva ja heleä ääni sykähdyttää. Se lisää vaikutelmaa jostakin syvästi inhimillisestä ja lämpimästä.”… ”Sarvipäämamman musiikissa on tunnetta, kauneutta ja särmää niin paljon, ettei enempää kehtaa vaatia.” – Virpi Suomi / Soundi

Mama Longhornin kokoonpano on laajentunut yhtyeen soundin rikastamiseksi niin live- kuin studio-olosuhteissa:
Eeva Poijärvi – laulu, lyömäsoittimet
Tuomas Grönlund – kitara
Valtteri Mäkitalo – kitara
Mikko Elo – basso
Kai Johansson – koskettimet, lyömäsoittimet
Saija Santavirta – klarinetti
Jukka Kettula – saksofoni
Juho Nordman – trumpetti, käyrätorvi
Tatu Tyykilä – congat, lyömäsoittimet
Janne Huhtala – rummut, lyömäsoittimet

Diskografia: Enter The Rhythm Tank (2014), Age Two (2017), Let It Run (2021)

Astu Mama Longhornin maagiseen rytmilabyrinttiin ja eksy sen monissa väreissä hehkuviin, polveileviin käytäviin. Et löydä tietäsi ulos, etkä haluakaan.

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinmail

Downloadable files

Promo Pic 1 / Janne Alhonpää Promo Pic 2 / Janne Alhonpää Promo Pic 3 / Janne Alhonpää