RÄTTÖ JA LEHTISALO JULKAISI UUDEN ALBUMIN JA LÄHTEE LEVYJULKKARIKIERTUEELLE!

11.11.2025

Rättö ja Lehtisalo -yhtyeen uusi elektroninen konseptialbumi ylistää ystävyyttä ja vaillinaisuuden kauneutta.

Kokeellisen rockin ja konseptitaiteen superkaksikko Rättö ja Lehtisalo julkaisi tänään pitkään odotetun uutuusalbumin Herttakolmonen. Albumi on konseptuaalinen kokonaisuus, joka rakentuu yhtyeen viimeaikaisten keikkasettien ympärille – eräänlainen studiomuotoinen livelevy, jonka voi kokea kotona lähes kuten konsertissa.

Albumi sai alkunsa Jussi Lehtisalon iltakokeiluista 1980-lukuhenkisen elektronisen musiikin parissa. "Mulla oli varmaan kolmekymmentä kasibittistä biisiä valmiina, ja ajattelin, että niistä voisi olla iloa jossain muodossa", hän kertoo.

Kun duolle tarjoutui tilaisuus säveltää juhlakappale ystävälleen, porilaispromoottori Harri Vilkunalle, syntyi ajatus hyödyntää muitakin aiempia luonnoksia ja jalostaa niistä levyllinen materiaalia.

"Kun aloimme miettiä keikkoja, tajusimme, että meidän on tehtävä helposti lavalle soveltuva setti. Halusimme normaalia bändisettiä kompaktimman paketin, joka mahtuu yhteen henkilöautoon – ja soi silti isosti", Lehtisalo kuvailee.

Näin syntyi pelkistetty Rättö ja Lehtisalo -kokoonpano, jossa Mika Rättö keskittyy pelkkään laulamiseen ilmaisuun ja Lehtisalo rakentaa kappaleiden ympärille syntetisaattorilla omanlaisiaan "supermelodioita ja piippolavaarimaisia koukkuja", kuten hän itse asian ilmaisee. Metronomintarkka rumpali Tomi Leppänen pitää huolen rytmistä. Samalla osa vanhoista Rättö ja Lehtisalo -kappaleista sai uuden elektronisemman livemuodon, ja tätä satoa myös kuullaan uutta vanhaan yhdistävällä Herttakolmosella.

Nimi Herttakolmonen nimi sisältää ystävyyden symboliikkaa. "Meitä on kolme: minä, Rättö ja Leppänen. Leppänen on se liima, sydän siinä keskellä. Vaikka hänen nimeään ei lue yhtyeen nimessä tai levyn kannessa, hän yhdistää meidät", Lehtisalo kertoo.

Uutta albumia Rättö ja Lehtisalo juhlistaa marras-joulukuussa levyjulkkarikiertueellaan!

Rättö ja Lehtisalo – Levyjulkkarikeikat:
8.11. Vaunusali, Korjaamo, Helsinki
9.11. Porin teatteri, Pori
15.11. Musta Kynnys, Jyväskylä
29.11. Espoon Kulttuurikeskus, Espoo
6.12. G Livelab, Tampere
12.12. Dynamo, Turku
13.12. Torvi, Lahti


Keikat myy:
Esa Tontti
esa@altagency.fi
+358 44 563 1430

Henri Tuunanen
henri@altagency.fi
+358 50 493 7465