Tervetuloa Alt Agency & Managementille keikkamyyntiin Ina Forsman!

11.11.2025

Keväällä 2025 julkaistua After Dark Hour -albuminsa julkaisua Euroopassa juhlinut soulin superääni Ina Forsman jatkaa levynsä juhlistamista Suomessa maaliskuussa 2026! Huippumuusikoista koostuva bändi nähdään ensi keväänä sekä Tampereella että Helsingissä.

Kolmetoistavuotisen uran sisälle mahtuu kuusi albumia, joista yksi on ylistystä kerännyt, Suomen keikkalavoilla äänitetty Live-albumi. "Soul ei ole mitään valtavirtamusiikkia, mutta todistettavasti sillä voi luoda kansainvälisen uran, jos vain on kärsivällinen ja tekee paljon keikkaa. Tie on ollut pitkä, mutta onneksi en rakasta mitään niin paljon kuin esiintymistä ja kiertueella olemista", Forsman kertoo.

After Dark Hour -albumin on tuottanut syvällä amerikkalaisessa musiikkiperinteessä operoiva soulmuusikko ja tuottaja Michael Bleu. Albumin 1960- ja 1970-lukuinen soulgroove on tanssivetoista retroa vastustamattomimmillaan. Teksteissään Forsman on entistä vahvemmin kiinni tuntemuksissaan. Rakkauden ja parisuhde-elämän pohjattomasta kirstusta hänellä totta kai riittää yhä kirjoitettavaa, mutta laulujensa kautta hän purkaa myös toisenlaisia vakavia aiheita niin itsenäisyydestä, itsensä löytämisestä kuin itsepäisyydestäkin.

Vaikka Forsman asuu itse Berliinissä, koostuu yhtye suomalaisista supermuusikoista. Lavalla nähdään muun muassa Don Johnson Big Bandista tunnettu Teppo Mäkynen (rummut), emma & matildasta ja Vimmasta tuttu Kalle Outila (kitara), Saimaasta tuttu Matias Ärrälä (basso), Tuomari Nurmion ja Hectorin kanssa esiintynyt Janne Toivonen (trumpetti) sekä jazzpianisti Samuli Rautiainen (koskettimet). Maaliskuun keikoilla Mäkystä tuuraa helsinkiläinen jazzrumpali Benjamin Nylund.

Tulevat keikat:

5.3.2026 G Livelab, Tampere
6.3.2026 G Livelab, Helsinki


Vuoden 2026 keikat myynnissä nyt!

Keikat myy:

Ilja Amnell
ilja@altagency.fi 
+358 45 630 0907