Tervetuloa Alt Agency & Managementille keikkamyyntiin Vimma!

24.9.2025

Suomen tärkeimpiin uusiin indierockyhtyeisiin lukeutuva Vimma on aloittanut yhteistyön Alt Agency & Managementin kanssa. Samalla yhtye aloittaa yhteistyön myös Lördag levy-yhtiön kanssa.

‍

Vimma on seitsenhenkinen, kahdella viululla musiikkiaan vahvistava yhtye, jonka särmikäs musiikki puhuu elintärkeiden asioiden puolesta. Aktivistitaustaisten muusikoiden laulut kertovat siitä, miltä planeettamme tuhoaminen tuntuu ja mitä sen torjumiseksi voi tehdä.

‍

Toiselta tasoltaan Vimman musiikki on värikästä, hauskaa ja räjähtävän energistä rockia, joka herää toden teolla henkiin riehakkaan punkhenkiseksi yltyvillä livekeikoilla. Yhtyeen musiikissa kuuluu vaikutteita indierockista, popista, kansanmusiikista sekä hiphopista.

‍

Vimman muodostavat Eeva Rajakangas (laulu), Pessi Jouste (viulu), Roope Jokinen (viulu), Kalle Outila (kitara), Aino Kallio (piano), Santeri Kettu (basso) ja Vilho Louhivuori (rummut).

‍

Emma-gaalassa Kriitikoiden valinta -ehdokkuudella noteerattu Vimma on julkaissut kolme albumia: Meri ja avaruus (2019), Tornadon silmässä (2023) sekä Ei noi muut (2025). Neljännen albumin työstäminen on jo aloitettu.

‍

Seuraavat Vimma-keikat:

‍26.9. Lost In Music, Tampere

27.9. Dear Earth, Helsinki

22.–26.10. Womex, Tampere

‍