Thursday 05, Oct, 2023
Iisa

Iisa on helsinkiläinen laulaja–lauluntekijä, esiintyvä artisti ja kirjoittaja. Iisa on monella tapaa poikkeuksellinen pitkän linjan artisti suomalaisella musiikkikentällä. Hän operoi yhtä aikaa popin edistyksellisimmässä ja innovatiivisimassa kärjessä, mutta on samalla täysin omassa musiikillisessa universumissaan. Iisan musiikki on kuin pumpulisen pehmeitä popmusiikin keinoin maalattuja tuokiokuvia ja tunnelmia, samaan aikaan samean epätarkkoja mutta kristallinkirkkaita, etäisiä mutta silti äärimmäisen läsnä.
Iisa on jatkanut tutkimusretkeään tinkimättömän pop-estetiikan maailmassa jo neljän soololevyn verran. Fullsteam Recordsin kanssa levytyssopimuksen solminut laulaja–lauluntekijä julkaisi viimeisimmän Amelia-levynsä helmikuussa 2021. Amelia on fantasian ja todellisuuden kudelmasta muodostuva konseptialbumi, jonka Iisa on tehnyt yhteistyössä tuottajakaksikko Artturi Tairan ja Miikka Koiviston kanssa. Vuonna 1937 kadonneen lentäjälegenda Amelia Earhartin ympärille rakentuvan teema-albumin on kuvailtu olevan musiikillisesti kunnianhimoisinta Iisaa.
Livenä Iisa on Antti Hietalan, Omar Zakikin, Veli Kauppisen, Arttu Hokkasen ja Iisan muodostama, upottavan kokonaisvaltaista äänimaisemaa maalaava yhtye.
Discografia:
Iisa (2014)
Kukaan ei oo kenenkään (2015)
Päivii, öitä (2018)
Amelia (2021)