Markus Krunegård

Markus Krunegård on ruotsinsuomalainen laulaja ja lauluntekijä. Krunegårdin äiti on kotoisin Pellosta, Tornionjokilaaksosta. Vuonna 2001 uransa Laakso-yhtyeessä aloittanut Krunegård on yksi viime vuosien rakastetuimpia ruotsalaisia laulaja-lauluntekijöitä ja on ollut mukana mm. myös Ruotsin versioon Vain elämää -sarjasta, Så mycket bättre, vuonna 2020.

Artisti on kasvanut Ruotsissa, mutta hän huomaa itsessään kädenvääntöä suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden välillä. Ruotsissa uraansa luonnut artisi julkaisee ensimmäisen suomenkielisen sooloalbuminsa ”Nokia & Ericsson” myöhemmin vuonna 2023. Albumin julkaisijana toimii helsinkiläinen All That Plazz -levy-yhtiö. Levy sai alkunsa Los Angelesissa, jossa Krunegård oli ystäviensä luona kirjoittamassa aivan toisenlaisia kappaleita.

– Olin kirjoittamassa ystävieni Linus Wiklundin ja Noonie Baon luona Los Angelesissa uusia ruotsinkielisiä kappaleita. Yhtäkkiä aivoni alkoivat kuitenkin toimia suomeksi, ja huomasin muiden vielä nukkuessa säveltäväni oudon viileänä aamuna uima-altaan reunalla kappaletta ”Nokia & Ericsson”. Noonie ja Linus olivat tekemässä kappaleita Sam Smithille ja pyysivät minua mukaan, kieltäydyin tästä koska minun oli pakko saada tämä uusi suomenkielinen lauluni valmiiksi, kertoo Krunegård suomenkielisen levyn alkusysäyksestä.

Krunagård julkaisi ensimmäisen suomenkielisen sooloalbuminsa ”Nokia & Ericsson” syyskuussa 2023.

Krunegård on säveltänyt musiikkia myös muun muassa Charli XCX:lle, Santigoldille, Icona Popille, Carly Rae Jepsenille sekä Veronica Maggiolle.


Facebooktwittergoogle_pluslinkedinmail

Downloadable files

PROMO PIC 1 BY SINA ÖSTLUND