PEKKO KÄPPI & K:H:H:L JULKAISEE 29.3. KOLMANNEN ALBUMINSA NIMELTÄÄN VÄÄRÄ LAULU!

15.3.2019

Väärä laulu on Pekko Käppi & K:H:H:L –yhtyeen kolmas levy, joka julkaistaan 29. maaliskuuta Svart Recordsin toimesta. Loppukuussa julkaistavalta levyltä on julkaistu tähän mennessä kaksi sinkkua nimeltään Ikoni ja Musta kimppu, joista aiemmin julkaistu Ikoni löysi viime viikolla tiensä suoratoistopalvelu Spotifyn Viral 50 Finland -listan viiden kärkeen.Yhtyeen kaksi aikaisempaa levyä Sanguis Meus, Mama! ja Matilda saivat lukuisia palkintoehdokkuuksia, joista kirkkaimpana voidaan mainita Matilda-levyn tuoma Vuoden kansanmusiikkitekijä -palkinto Etnogaalassa Tavastialla tammikuussa 2018.

Toisen albumin jälkeen yhtye kehitteli ja kokeili uusia biisi-ideoitaan ympäri maailmaa yhtyeen soundcheckeissä, mutta mullistavin käänne tapahtui Atlantin valtameren rannalla. Portugalin Sinesissä tuhatpäiselle hurmiotuneelle hipille soitetun festivaalikonsertin jälkimainingeissa kitaristi-sovittajapeto Tommi Laine visioi, että orkesteri tarvitsee elävän lyömäsoittajan. Ja kas, tamperelainen rummutuksen mestari Jani Auvinen liittyi orkesteriin. Lopulta levy äänitettiin yhtyeen luottotuottajan Jani Viitasen hellässä huomassa olennaisimmilta osiltaan kahdessa päivässä Tampereen sydämen sykkeessä.

Väärä laulu -levyllään nelihenkiseksi muotoutunut folkrock-orkesteri soi suuremmin, synkemmin, syvemmin ja suloisemmin kuin koskaan. ”Nyt rokkaa…vahingossa kävi näin”, sanoo kitaristi-sovittajapeto Tommi Lainekin.

Pekko Käppi & K:H:H:L – Ikoni:
https://www.youtube.com/watch?v=fHbv9ro7Uus

Pekko Käppi & K:H:H:L – Musta kimppu:
https://www.youtube.com/watch?v=dh2EQvlxqQY

Pekko Käppi Spotify:
https://open.spotify.com/artist/0UMDxlQeIQO1ObwZ2cHrWd?si=waMVMRuBSTSH1Gh_JWpfbw

Pekko Käppi verkossa:
http://pekkokappi.com/
https://www.facebook.com/KAPPIPEKKO/

Pekko Käppi & K:H:H:L – keikat
29.3. Nosturi, Helsinki
30.3. TTT-Klubi, Tampere
13.4. Tuba, Oulu
14.4. Public House Selvä Pyy, Äkäslompolo
18.4. Dynamo,  Turku
19.4. Vakiopaine, Jyväskylä
20.4. Henry’s Pub, Kuopio
26.4. Vihreä Talo, Riihimäki
27.4. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
10.5. Nuijamies, Lappeenranta
29.5. Suistoklubi, Hämeenlinna

KEIKAT MYY:
Alt Agency & Management, Henri Tuunanen
+ 358 50 493 7465
henri@altagency.fi

Facebooktwitterlinkedinmail