The Hearing julkaisee kolmannen albuminsa 25. lokakuuta!

21.8.2019

Kolmannella albumillaan, Demianilla, The Hearingin soundimaailma on viimeistellympi kuin aiemmin, vaikka vain yhtä genreä on silti vaikeaa nimetä. Levy sekoittelee luontevasti elementtejä modernista pohjoismaisesta popista, teknosta ja klubimaailmasta, ja antaa valtavien särösyntetisaattoriaaltojen törmäillä moniäänisiin kuoroharmonioihin mielensä mukaan. Se, mikä vuonna 2012 alkoi looper-pedaalikokeiluina, on kehittynyt vuosien myötä vahvaksi omaksi maailmakseen.

Artistin itsensä sanoin:
”Demian on jonkin olennon seuraava evoluution askel, trilogian puuttuva osa. Se on jonkin uuden alku, ja loppu jollekin merkitykselliselle. Se on rikkinäisestä ehjäksi parantunut sydän, aina valmiina murskaantumaan uudestaan. Se itkee niiden tähden, jotka elävät painajaisissa, ja parkuu oman kosmisen mitättömyytensä kauneutta. Kuin rakentaisi mielensä suojaksi lakanoista ja tyynyistä linnakkeen, mutta kutsuisi sinne turvaan silti kaikki muutkin.”

The Hearing on helsinkiläisen musiikintekijä Ringa Mannerin sooloprojekti. Vuodesta 2012 lähtien The Hearing on keikkaillut aktiivisesti Suomessa ja ulkomailla (260 esiintymistä 16 eri maassa), julkaissut kaksi pitkäsoittoa (Dorian, 2013 Gaea Records, sekä Adrian, 2016 Solina Records). Tulevan Demian -nimeä kantavan albumin julkaisee Solina Records.

KEIKKAMYYNTI / BOOKING AGENT:
Esa Tontti
esa@altagency.fi
+358 44 563 1430

Facebooktwitterlinkedinmail